Perinteinen suomalainen demokratia ei ole taannut eläkeläisille perustuslakimme edellyttämää oikeudenmukaista ja tasavertaista kohtelua. On tullut aika parantaa demokratian toteutumista kansanliikkeen avulla. Yli 1,4 miljoonan eläkeläisen ääni pitää saada kuuluville siten, että voimme yhdessä yli puoluerajojen toimien turvata ja parantaa eläkeläisväestön taloudellista asemaa.
Taitettu indeksi syö ostovoimaamme.
Siksi olemme päättäneet ryhtyä toimenpiteisiin nykyisen hintapainotteisen työeläkeindeksin korvaamiseksi palkkasidonnaisella indeksillä, jolla työeläkkeiden kehitys eläkejärjestelmämme lainsäädännössä alun alkaen taattiin.
Eläkeläiset ovat joutuneet myös jatkuvan verosyrjinnän kohteeksi. Tavoitteenamme on eläkeverotuksen alentaminen enintään palkkaverotuksen tasolle, kuten nykyisen hallituksen ohjelmassa luvattiin. Vuoden 2008 alusta toteutettu korjaus jäi vain osittaiseksi tynkäkorjaukseksi, joka ei suinkaan poistanut eläke- ja palkkatulon välistä verokuilua.
Olemme aloittaneet toimintamme näiden nettisivujen rakentamisella. Haluamme välittää oikeaa tietoa, oikoa vääriä väitteitä ja synnyttää keskustelua. Haluamme aktiiviset eläkeläiset mukaan verkostoomme toimimaan edunvalvonnan terävöittämiseksi.
Uskomme voivamme painostaa poliittisia päättäjiä ja virkamiehiä vaatimalla avointa keskustelua mm. eläkevarojen hoidosta ja työeläkevarojen riittävyydestä. Tulemme vaatimaan päättäjiltä selkeät kannanotot esityksiimme ja kirjaamme ne sivuillemme kaikkien arvioitaviksi.
Haluamme aktivoida keskeisten eläkeläisjärjestöjen johdon ryhtymään todelliseen edunvalvontaan tähänastisen näennäisedunvalvonnan sijasta. Tulemme julkistamaan sivuillamme myös eläkeläisjärjestöjen johdon vastaukset ja kannanotot esityksiimme.
Tuomme myös juridisen asiantuntemuksen ja näkökulman toimintaamme ja tavoitteisiimme. Tässä mielessä olemme käynnistäneet selvityksen mahdollisuuksista tehdä valitus EU-tuomioistuimeen eläkeläisten taloudellisesta syrjinnästä.
Järjestämme huhtikuussa Helsingissä seminaarin, joka on avoin päättäjä- ja vaikuttajatahoille.
Toimintamme onnistumiseksi kansanliikkeemme tarvitsee kaikkien kynnelle kykenevien tuen ja aktiivisen työpanoksen.
10.2.2009