Eläkeläiset yli puoluerajojen
Verosyrjintä jatkuu PDF Tulosta Sähköposti

Korjaus jäi vajaaksi
 

Vuodesta 1993 lähtien työeläkkeiden verotus on ollut meillä palkkaverotusta ankarampaa. Suomi on palkkaverotuksen tasossa EU-maiden kärkipäätä, mutta työeläkkeiden verotuksessa panemme vielä pahemmaksi olemalla siinä EU-maiden kyseenalainen huippumaa.

Työeläkkeiden verotuksen pudottaminen korkeintaan palkkaverotuksen tasolle ei ole toteutunut, vaikka kaikki puolueet viime vaalien alla näin lupasivat ja hallitus sen ohjelmaansa kirjasi.
 Päättäjätahot, valtionvarainministeri etunenässä, vakuuttelevat tavan takaa, että nyt verotus on korjattu niin, ettei yhdelläkään eläkeläisellä ole samansuuruista palkkansaajaa korkeampi verotus. Tämä ei pidä paikkaansa! Todellisuudessa eläketulon verotus on edelleen palkkaverotusta ankarampaa . Katso kohta Tuloverotuksen vertailu 2010 -liitteitä grafiikkana ja numeroina.
Mistä tässä kalabaliikissa on lopulta kysymys?


 

Työeläkemaksu ei ole vero
 

Palkansaajan tilinauhassa bruttotuloa pienentää valtiolle, kunnalle ja kirkolle menevän veronpidätyksen lisäksi työeläkemaksu, jonka työnantajat palkanmaksun yhteydessä tilittävät vakuutusyhtiöille ja –laitoksille. Valtiovarainministeri ja hänen ministeriönsä on ottanut verovertailun ja päätöksenteon pohjaksi käteen jäävän nettotulon, jossa tel-maksu on manipuloitu palkansaajan veroksi. Sitä se ei todellisuudessa ole, koska: 1) Se on vastikkeellinen, sillä Suomessa työeläkemaksut luovat vakuutetun omiin ansioihin tiukasti sidotun ja omistusoikeudella turvatun eläkeoikeuden. Vero taas on vastikkeeton. 2) Se maksetaan työeläkevakuutusyhtiöille ja –laitoksille eikä kunnille, valtiolle tai kirkolle. 3) Tel-maksusta osa rahastoidaan ja karttuneet eläkeoikeudet kirjataan yksilötasolla vakuutuslaitoksissa, mistä itse kukin saa haluamansa tiedot tulevasta eläkkeestään. Veroa ei rahastoida. 4) Se on verovähennyskelpoinen – veroa ei voida vähentää verosta! 5) Karttuneet eläkeoikeudet kuuluvat omaisuudensuojan piiriin.

Suurin eläkevakuutusyhtiömme VARMA: ” Tel-maksu ei ole vero vaan säästöä tulevaisuuteen”. Eläketurvakeskus: ”Tel-maksu ei ole vero vaan maksu eläkkeestä”.

Kahden väestöryhmän keskinäisessä verovertailussa vain verot ovat veroja. Tel-maksun manipulointi verona antaa päättäjille virheellisen signaalin päätöksenteon pohjaksi, mikä tässä koituu työeläkeläisten tappioksi vastoin verotuksen pääperiaatteita -  oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta.
 

Eläkettä maksetaan kolmeen kertaan
 

Jos tel-maksu tulkittaisiin veroksi tai veroluonteiseksi maksuksi, kuten hallitus ja puolueet päätöksenteossaan ovat tehneet, niin silloinhan maksu pitäisi ottaa mukaan myös työeläkeläisen ”veroihin”, koska hän maksaa sitä vielä eläkkeellä ollessaankin – koko loppuikänsä. Nimittäin 1992 tulopoliittisen sopimuksen yhteydessä päätettiin tasapuolisuuden vuoksi, minkä eduskunta sääti, ”ettei työntekijän eläkemaksulla muuteta palkasta ja eläkkeestä muodostuvan toimeentulon välistä suhdetta”. Tämän mukaisesti alkavasta eläkkeestä vähennetään henkilön työvuosina maksaman tel-maksun prosenttiosuus, jolloin eläke jää pysyvästi tel-maksun verran (noin 5 %) alemmalle kasvu-uralle kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Siten kansalainen maksaa eläkettään peräti kolmeen kertaan: 1) työssä ollessa eläkemaksuna palkasta, 2) eläkkeellä ollessa työeläkkeen pienennyksenä ja 3) eläkkeellä ollessa palkansaajaa korkeampana verona. Verotuksen pääperiaate, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, on tässä poljettu 1,3 miljoonaisen työeläkeläisväestön  tappioksi! 

 
Ansiotulovähennys myös työeläkkeisiin
 

On vihdoin aika lopettaa todellisuutta peittelevä  ja päätöksentekoa vääristävä tel-maksun manipulointi ja alentaa työeläkkeiden verotus hallitusohjelman mukaisesti korkeintaan palkkaverotuksen tasolle. Tämä tapahtuu myöntämällä työeläketulolle palkkatuloa vastaava ansiotulovähennys, joko suoraan  ansiotulovähennyksenä tai eläketulovähennyksen kautta. Laajalti tunnustettu kiistaton tosiasia on, että työeläke on ansaittuna ja maksettuna jatkopalkkana ansiotuloa siinä missä palkkatulokin.Siksi verotusta yleisten,verottajan tekemien vähennysten suhteen pitää käsitellä samalla tavalla, kuten verotuksen pääperiaate-tasapuolisuus  ja oikeudenmukaisuus- edellyttää.


 
 
© eläkeläiset yli puoluerajojen elakekapina.net elakefoorumi.net elakelaisfoorumi.net proelake.net
Toteutus WOJ